Tekemisen meininkiä ja Jouluista tunnelmaa!

Viikko on kulkenu hurjaa vauhtia sekä Jameksella on ollu vauhti päällä. Jouluiselta tunnelmalta ei oo vältytty. Viime perjantaina saatiin järkättyä Länkipohjassa huikeet pikkujoulubileet, jotka suunniteltii yhdessä Länkipohjan oppilaskunnan kanssa. pikkujoulupikkujoulu2 pikkujoulu3 Hauskanpito ja hetkestä nauttiminen oli aivan silminnähtävissä! Lapset ja nuoret osaa kyl pitää hauskaa! Ilta alkoi 6, jolloin vieraat saivat tuoda nyyttäripöydälle tuomansa tarjottavat sekä lahjat sai viedä Milla – tontulle lahjajuuttaan. Illan aikana kuunneltii paljon lasten ja nuorten toivomia biisejä ja biisien tahdissa tanssittiin ja jammailtiin. Ohjelmassa musan ja tanssin nauttimisen lisäks oli kivoja skaboja, kuten tanssikisaa, tortunsyöntikisaa, Limboa sekä lahjojenjako. Ilta 8 koitti nuorempien vierailijoiden kotiinmeno, jolloin 5-7 luokkalaiset saivat jäädä vielä ilta 9 asti viettämään omia bileitä, jossa ohjelmassa oli lisää tanssimista sekä tuolileikki musiikin tahtiin.

pikkujoulu4
Limbo – skaba
pikkujoulu5
Tuolileikki musan tahtiin
pikkujoulu6
Illan viimeiset hitaat

Illan päättyessä kyselimme nuorilta palautetta illasta ja ohjelmasta. Ilta oli ollu kuulemma oikein onnistunut ja kivaa oli ollu 🙂 Jameksen väellä oli oikein ilo olla mukana suunnittelemassa nuorten kanssa tätä iltaa! Viikko alkoi Kulttuuriklupi Pokuran tiloissa, jossa olimme suunnitelleet Jouluisi askarteluja työpajan yhteistyössä 4H – kerhon kanssa. Paikalla oli muutamia lapsia, jotka saivat askarrella Joulukortteja eri värisistä kartongeista. Maanantaina Kaipolassa James – kerhossa pelailtiin sisällä eri pelejä ja keskiviikkona Jämsänkosken James – kerhossa Köpiksellä leivottiin ja koristeltiin Joulupipareita.

pikkujoulu10
Äänestettii paras tähtipipari! voittajana selvisi Oona!

pikkujoulu9 Viimeisen parin viikon aikana Jameksen väki on roudannu huonekaluja ja muita välineitä tuleviin bändikämpän tiloihin. Tila alkaa näyttää pikkuhiljaa käyttökelpoiselta. Tiloissa on tarkoitus järjestää Jameksen toimesta pienryhmätoimintaa sekä erilaisia miniprojekteja. Bändikämpälle on tarkoitus järjestää myös tutustumispäivää, josta tiedotamme tammikuun puolella. Kaikkee kivaa on siis tiedossa Joulun jälkeenkin! Pysy siis kuulolla! pikkujoulu11 pikkujoulu13 pikkujoulu14 Näihin kuviin ja tunnelmiin!   Iida K, James Koskisen vapaapäivä – hanke

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s