Lomafiiliksissä…

Kirjotan vielä ennen lomaa Jameksen viimeisimmät kuulumiset. Elikkäs heinäkuun leiri on takanapäin, ja kyllä vaan oli sielläkin niiiin kivaa! Porukkaa oli puolet siitä mitä viime leirilä, mutta silti tuntu että vauhtia oli vähintäänkin saman verran. 🙂 Ilmat ei kokoaikaa suosinu, vettäkin saatiin niskaan mutta eipä se tahtia haitannu.

Tiistaina oli tutustumisleikkejä edellisen leirin tapaan, ja sitten laitettiin tavaroita paikoilleen. Keittiössä hääräili Jaana, eikä nälkä kyllä päässy yllättämään missään vaiheessa. Illalla saunaa, uintia, grillausta. Timo oli (onneks) ottanu kitaran mukaan, JOS joku vaikka haluis laulaa. No mitäs vielä, mehän laulettiin kaikki, niin että kota raikas! Se oli ihan älyttömän hauskaa ja oli kiva huomata miten monentyyppistä musaa nuoret osas… Go Iskelmä, vai mitä tytöt!? 😉

Keskiviikkona lähettiin melomaan puolipilvisessä säässä. Siiri tuli opastamaan miten homma toimii ja vakuutteli ettei kanootti kaadu…ainakaan herkästi.

 

                                           Että näin.

Niin, eli kyllähän siellä pari tyttöä ”pääsi” kokeilemaan miten sekin onnistuu ja miltä tuntuu uida vaatteet päällä. Ja siitähän se idea sitten lähti, muutama muukin halus vahingon innottamana kaataa kanootin tahallaan.

 

11716109_1678051935762079_1124788886_n

11719876_1678052532428686_1398032974_n

 

 

 

 

 

 

 

11352248_1678054105761862_867492998_n

 

Hauskaa tuntu olevan, sekä melominen että kaatuminen.

 

IMG-20150716-WA0002 IMG-20150716-WA0003 IMG-20150716-WA0004

Sitten oli leiri-Olymppialaiset, ja niistä vetovastuu oli Nuva-opiskelija Antilla. Lajeina sokkotikkaa, säkkihyppelyä..yms. Tosi hyvä asenne jokaisella kisaajalla, kuvat kertoo..

      IMG-20150716-WA0006IMG-20150716-WA0007

     IMG-20150716-WA0008IMG-20150716-WA0010

        IMG-20150716-WA0011IMG-20150716-WA0015

Päivä meni mukavasti ja vauhdikkaasti. Illalla grillattiin ja leiriläiset sai vielä pientä pohdittavaa rastitehtävien merkeissä. Paistettiin lettuja ja tietysti laulettiin!

              IMG-20150716-WA0022IMG-20150716-WA0023

IMG-20150716-WA0025

Torstaina siivottiin paikat tip top kuntoon ja kerättiin fiiliksiä leiristä. Oli tietovisaa ja jaettiin palkintoja. Kiitos taas kaikille jotka oli mukana leirillä, siitä jäi kivoja muistoja ja uusia tuttavuuksia. =)

Timo jää nyt kuukauden lomalle ja me Iidan kanssa palataan töihin maanantaina 27 päivä…uusin kujein.

See You! -Kipa-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s