Mikä on tarpeeksi lasten liikkumisessa ?

Käymme palavereja, istumme, pohdimme ja keskustelemme siitä mikä on ”tarpeeksi ” lasten päivittäisessä tai viikottaisessa liikkumisessa ?  WP_20151014_025

Mielipiteitä on varmaan niin paljon kun meillä on asiantuntijoita ja tutkimuksia. Selailen näitä tutkimuksia: Liitu tutkimus on näistä eräs. Sen mukaan jokaisen 7- 18 vuotiaan tulisi liikkua 1-2 tuntia päivässä. Tutkimuksessa todetaan että keväällä 2016    31 %   9-15 vuotiaista liikkui tarpeeksi, siis kolmasosa.

9 vuotiaat tytöt ja pojat liikkuvat suht tasaisesti, mutta kun ikää tulee lisää,  liikunnan määrä vähenee. Pojista 13 – 15 vuotiaat liikkuvat jo huomattavasti vähemmän kun 9 vuotiaina. Tytöissä sama muutos tapahtuu n. 11-13 vuoden iässä.

6 prosenttia lapsista ja nuorista liikkuu viikon jokaisena päivänä rasittavasti. Mutta jo 63 prosenttia liikkuu näin 3 x viikossa. Kaikenkaikkiaan liikkuminen on kuitenkin lisääntynyt verrattaessa vuoteen 2014. Vuonna 2014 näistä ikäryhmistä liikkui n. 20 % kun taas vuonna 2016 jo 29 %.

Urheiluseurat liikkuttavat lapsista ja nuorista viittäkymmentä kolmea prosenttia vähintään kerran viikossa. Pojat ovat seuroissa aktiivisempia, sillä he ovat näissä mukana 58 % ja tytöt puolestaan 49%     WP_20160302_008

Mikä sitten saa lapset vähentämään / lopettamaan liikkumisen tässä 11-15 v iässä ? Murrosikä, kaveripiiri, mopokortti, muut kiinnostukset tuossa iässä ? Tottakai, kiinnostuksen kohteet muuttuvat iän myötä. Aletaan seurustelemaan ja sekin vie aikaa erilailla kun pelkästään kaveripiiri aikaisemmin.WP_20160201_004

Tässä iässä meidän tulisikin kannustaa ja tukea lasta sekä nuorta jatkamaan urheilua ja liikkumista, vaikka tulee sekin hetki että jäsenet eivät millään tahdo pysyä mukana kun pituuskasvu humahtaa useamman kymmenen senttiä pienessä ajassa 🙂

Me ollaan Jameksella lisätty panostusta liikuntaan ja liikkumiseen. Olemme aloittaneet liikuntakerhoja, sekä liikuntavälitunteja, joita pyrimme laajentamaan useampaan kouluun.Jameksen hyvän mielen tunneilla pohditaan myös miten liikkumista voi lisätä koulupäivän aikana sekä ehkä myös tuntien aikana. Tässäpä ajateltavaa: Miten Sinä voisit lisätä hyötyliikuntaa ja liikkumista tavallisessa arjessa, sekä kannustaa myös lapsia ja nuoria liikkumaan enemmän ?

Liikkumisiin : Timo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s