Roosa tuli Jamekseen

Moikka!

Mä oon Roosa, parikymppinen yhteisöpedagogiopiskelija Ylivieskasta. Niin, missä on Ylivieska? Pohjois-Pohjanmaalla, reilut 100 kilometriä Oulusta etelän suuntaan. Jos taas Ylivieskasta mielii Kalajoen kuuluisille hiekkasärkille, on sinne matkaa vajaa 50 kilometriä.

img1491235262869

Vaikka olenkin pian pitänyt majaa kolmisen vuotta Yliviekassa, olen kuitenkin pohjamutia myöten jämsäläinen. Siksipä oli luontevaa etsiä harkkapaikka viimeiseeen AMK-opintoihini kuuluvaan harjoitteluun kotikonnuilta. En ole aiemmin ollut mukana järjestötyössä ja koska mulla on aina kova tarve haastaa itseäni, tuntui James Koskisen vapaapäivä oivalta harjoittelupaikalta minulle. Ja niinpä sitä ollaan nyt kuusi viikkoa mukana Jameksen toiminnassa – siistiä! Toivon oppivani paljon järjestötyöstä tämän harjoittelujaksoni aikana.

Isoin harkkatehtävä mulla on Nuisku-ryhmän pitäminen pienelle ryhmälle yläkouluikäisiä nuoria. Nyt te taas mietitte, että mikä on Nuisku. Nuisku tarkoittaa nuorten ihmissuhdetaitojen kurssia. Kurssin aikana opitaan tärkeitä vuorovaikutustaitoja, löydetään omia vahvuuksia, pohditaan erilasuuden kohtaamiseen liittyviä ajatuksia ja kaikkea muuta hauskaa. Oon tosi innoissani tuon kurssin pitämisestä. Ehkä tulen kirjoittelemaan Nuiskusta ja sen herättämistä ajatuksista hiukan tännekin. Stay tuned siis! 😉

Jos mun pitäisi kertoa vielä jotain lisäspeksejä ja hauskoja yksityiskohtia itsestäni, niin tässäpä niitä tulee:

  • Oon viisilapsisen perheen esikoinen ja isosiukun rooli on aika vahva. Ehkä joku päivä tajuan, että mun ei tartte huolehtia ihan kaikesta, sillä mun pikkusisarukset osaavat jo huolehtia itse omista asioistaan. 😉
  • Tykkään laulaa ja oon takavuosina käynytkin yksinlaulutunneilla.
  • Mulla ei ole ajokorttia, mutta onneksi mulla on mun mummun vanha mummopyörä, jolla pääsee kätevästi paikasta A paikkaan B. Ja vaikka kyseessä onkin yli 20 vuotta vanha pyörä, uskokaa tai älkää – se on edelleen kuin uusi!
  • Rakastan lukemista ja mun ensimmäinen sana oli kuuden kuukauden ikäisenä ”KRRJA”.
  • Kaikki, mikä liittyy Tove Janssoniin tai muumeihin, on mulle sydämen asia.
  • Oon myös hurahtanut täysin Tommy Tabermannin runoihin.
  • Kun olin pieni, uskoin sokeasti, ettei valkoisia hevosia ole olemassa.
  • Oon todella taitava tiputtelemaan tavaroita – erityisesti vesipulloja.
  • Näyttää vahvasti siltä, että valmistun lokakuussa 2017 (eli siis ihan kohta!) yhteisöpedagogiksi. Saan samalla myös pätevyyden työskennellä kirkon nuorisotyönohjaajana.
  • Toivon, että tulevassa työssäni pystyisin olemaan tukena ja turvallisena matkakumppanina mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle.

Palaillaanpa asiaan tulevina viikkoina! 🙂

ROOSA

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s