Iida lähtee mammalomalle

cof
Jameksen kesäkuun leirillä saimme nauttia auringosta ja ulkoilusta sopivasti 🙂 🙂 Paikkana toimi jälleen ihana Jämsänkosken Saariniemen maja, kiitos Jämsänkosken osasto 11 !!! 🙂

Ne ketkä ovat olleet toiminnassa aktiivisemmin mukana, niin tieto tulevasta on ollut jo pitkään tiedossa. Nyt kuitenkin viimeisiä päiviä viedään ennen pidempää taukoa, nimittäin mamma ”lomaa”. Tulevaa sijaistani olen perehdyttänyt jo toimintaan ja tiedän, että homma pyörii loistavasti myös jatkossa ja voin/maltan olla rauhassa mammalomallani 😃 Satun vain pitämään työstäni niin paljon, että on haikeaa päästää edes hetkeksi irti, mutta nyt se on vain väistämätöntä. Aika menee varmasti nopeasti tulevan pienokaisen kanssa ja pian huomaan olevani taas täällä tekemässä työtä, jota teen koko sydämestä. Ikävä kyllä iskee varmasti, mutta pian me taas nähdään! 😊

Screenshot_20170418-094447
Viimeinen kuva käsilläkävelystä, jossa 5 kk täynnä. Seuraavan kerran sitten ensi vuonna… 🙂
Screenshot_20170606-185646
Pitkään on ollut jo helpotettuja liikkeitä käytössä, jotta liikkuminen on varmasti turvallista tämän ison mahani kanssa 😀 😀

Talvi ja kevät sekä kesänalku ovat menneet hurjaa vauhtia, vaikka vauhtiani olen joutunutkin hidastamaan kirjaimellisesti. Vapaa-ajallani muutos on ollut suurempi, sillä treeneissä en ole käynyt kunnolla piiiiitkään aikaan ja levon tarve on ollut päivittäistä. Paha olokin nostaa välillä päätään…. Kaikki äidit tietää mistä puhun 😀  Mutta onneksi täyttä päivää olen silti jaksanut tehdä täällä lasten ja nuorten parissa 😊

dav
Vikalla leirillä joutui tyytymään vain varpaiden kasteluun 😀

Tämän raskauden osalta olen oppinut ja oivaltanut paljon. Tiedän myös sen, että vielä on paljon itselle uutta koettavaa ja opeteltavaa. Onhan äitiys loppuelämän tehtävä ja lapsen kasvaessa kaikenlaisia tilanteita tulee varmasti vastaan. Nämä kuukaudet eivät ole olleet helppoja, joiden myötä olen oppinut ymmärtämään ja ihailemaan syvemmin kaikkia äitejä. Tietysti tämä on vasta alkua ja PALJON on vielä edessä, innolla kuitenkin odotetaan jo tulevaa rakkaan aviomieheni kanssa.

cof
Nämä sandaalit tulevat olemaan kovassa käytössä loppukesän ajan 😀 😀

Työpuhelimet pysyvät samoina eli näistä numeroista saatte edelleenkin yhteyttä Jameksen työntekijöihin 0403558001 / 0405686001. Sijaiseni, Heidi Kirkonpelto, astuu kuvioihin viimeistään syyskuun alussa ja sitä ennen kesän toiminnassa näätte enemmän Timoa ja Kipaa 😊

Kesän toiminnassa on vielä paljon kaikkea hauskaa tiedossa. Kesäkuun lopulla käydään vielä Särkänniemessä sekä kesäkerhossa tehdään kaikenlaista kivaa! Heinäkuussa on vielä yksi leiri pidettävänä Jämsänkoskella jihuu! 😊 Seurailehan Jamesta @jameskoskisenvp >>>>> Instagramissa, Snapchatissa ja Facebookissa, niin pysyt ajantasalla meneillään olevista ja tulevista jutuista!

IIDA

Ihanaa kesää kaikille ja nähdään taas! 😊

Terkuin,

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s