Poweriiii!

PART_1530631799757

 

Käytiimpä viimeviikolla Alavudella pyörähtämässä, ja pyörimässä. Eli retki Power Parkkiin on onnistuneesti takana. Mukana oli James ja 4H, sekä joukko innokkaita hurjapäitä Jämsästä, Jämsänkoskelta, Hallista ja Länkipohjasta. Matkaan lähdettiin aamun varhaisella bussilla, ja tunnelma oli hyväntuulinen alusta alkaen. Perillä meitä odotti pilvinen, mutta lämmin sää. Jämsässä kuulemma satoi kaatamalla, joten mehän oltiin oikealla suunnalla.. 😉

Porukalle saatiin rannekkeet käsiin ja sitten sai mennä. Sovittiin että tavataan iltapäivällä, ja kuulostellaan miten päivä on mennyt. Kaikki malttoi tulla paikalle ajallaan, ja päivä oli kuulemma sujunut mainiosti. Kivaa oli, ja riemukasta menoa. Aika hyvin se väki alueelle hukkui, mutta vilaukselta näki ”omaa sakkia” pitkin päivää, milloin jalat tukevasti maassa, milloin kohti taivasta. 😀

20180703_145601

PART_1530631690604

Tämä oli hyvää vaihtelua Jameksen aiemmille huvipuistoretkille. Lintsi ja Särkänniemi on kaikessa mukavuudessaan nähty usein, mutta moni oli Power Parkissa ihan ensimmäistä kertaa. Uusia kokemuksia me halutaankin tarjota!

 

Perillä Jämsässä oltiin vasta kymmenen jälkeen illalla. Päivä oli pitkä, mutta kaikki oli sen arvoista. Tämä taisi olla yksi (niistä monista) mukavimmista kesän työpäivistä. Ainut asia mikä Kipaa jäi kalvamaan oli se, että HATTARAN MYYNTI LOPETETTIIN NENÄN EDESTÄ! NOUUUUUUU..melkein itkin itseni uneen, mutta en ihan.

Kiitos lapsille, nuorille, huoltajille, kuljettajalle ja ohjaajille! (muille siis, paitsi hattaran myyjälle.. 😉 )

Toivottavasti nähdään muissa toiminnoissa ja uusilla retkillä. Nauttikaa kesästä täysillä!

-Kipa-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s