Kuka on Mari?

Olen Mari, lempinimeltäni Lokki. Molempia saa vapaasti käyttää.
Instagramista löydät nimellä lokkiohjaaja. Vastaan James Koskisen vapaapäivän sosiaalisista medioista, jotka löytyvät nimellä #jameskoskisenvp. Seuraa ja lisää kaveriksi, voit saada hauskan selfien!

Aloitin työskentelemään Jameksen toiminnanohjaajana keväällä 2019.
mariOlen koulutukseltani mediatoimittaja ja nuoriso-ohjaaja. Harrastan valokuvausta, lauta- ja videopelejä, ruuanlaittoa, tapahtumien järjestämistä ja sohvailua elokuvien parissa.
Toisinaan myös liikuntaa ja kuvataiteita.

Joskus, eli toisin sanoen päivittäin ja melko usein, voit nähdä minut juomassa teetä. Maidolla tai hunajalla, vain sairaana molempia.

Olen kotoisin Kouvolasta, mutta asunut Jämsän lisäksi muuallakin. Esimerkiksi Helsingissä, aivan Linnanmäen porttien yläpuolella. Keittiön ikkunalla kuului päiväsaikaan tauoton kiljunta. Harmi vain, ettei sen aiheuttajana ollut suurta fanijoukkoa. Ehkä vielä joskus.

Perusluonteeltani olen vesinokkaeläin. Miksi? Se on muniva nisäkäs – se tekee asiat omalla tavallaan ja pystyy mihin tahansa. Ja on älyttömän suloinen tapaus!

Yhteystiedot:

📞 040 568 6001

📧 mari@jameskoskisenvapaapaiva.fi
📷 lokkiohjaaja

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuka on Mari?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s