Iida lähtee mammalomalle

cof
Jameksen kesäkuun leirillä saimme nauttia auringosta ja ulkoilusta sopivasti 🙂 🙂 Paikkana toimi jälleen ihana Jämsänkosken Saariniemen maja, kiitos Jämsänkosken osasto 11 !!! 🙂

Ne ketkä ovat olleet toiminnassa aktiivisemmin mukana, niin tieto tulevasta on ollut jo pitkään tiedossa. Nyt kuitenkin viimeisiä päiviä viedään ennen pidempää taukoa, nimittäin mamma ”lomaa”. Tulevaa sijaistani olen perehdyttänyt jo toimintaan ja tiedän, että homma pyörii loistavasti myös jatkossa ja voin/maltan olla rauhassa mammalomallani 😃 Satun vain pitämään työstäni niin paljon, että on haikeaa päästää edes hetkeksi irti, mutta nyt se on vain väistämätöntä. Aika menee varmasti nopeasti tulevan pienokaisen kanssa ja pian huomaan olevani taas täällä tekemässä työtä, jota teen koko sydämestä. Ikävä kyllä iskee varmasti, mutta pian me taas nähdään! 😊

Screenshot_20170418-094447
Viimeinen kuva käsilläkävelystä, jossa 5 kk täynnä. Seuraavan kerran sitten ensi vuonna… 🙂
Screenshot_20170606-185646
Pitkään on ollut jo helpotettuja liikkeitä käytössä, jotta liikkuminen on varmasti turvallista tämän ison mahani kanssa 😀 😀

Talvi ja kevät sekä kesänalku ovat menneet hurjaa vauhtia, vaikka vauhtiani olen joutunutkin hidastamaan kirjaimellisesti. Vapaa-ajallani muutos on ollut suurempi, sillä treeneissä en ole käynyt kunnolla piiiiitkään aikaan ja levon tarve on ollut päivittäistä. Paha olokin nostaa välillä päätään…. Kaikki äidit tietää mistä puhun 😀  Mutta onneksi täyttä päivää olen silti jaksanut tehdä täällä lasten ja nuorten parissa 😊

dav
Vikalla leirillä joutui tyytymään vain varpaiden kasteluun 😀

Tämän raskauden osalta olen oppinut ja oivaltanut paljon. Tiedän myös sen, että vielä on paljon itselle uutta koettavaa ja opeteltavaa. Onhan äitiys loppuelämän tehtävä ja lapsen kasvaessa kaikenlaisia tilanteita tulee varmasti vastaan. Nämä kuukaudet eivät ole olleet helppoja, joiden myötä olen oppinut ymmärtämään ja ihailemaan syvemmin kaikkia äitejä. Tietysti tämä on vasta alkua ja PALJON on vielä edessä, innolla kuitenkin odotetaan jo tulevaa rakkaan aviomieheni kanssa.

cof
Nämä sandaalit tulevat olemaan kovassa käytössä loppukesän ajan 😀 😀

Työpuhelimet pysyvät samoina eli näistä numeroista saatte edelleenkin yhteyttä Jameksen työntekijöihin 0403558001 / 0405686001. Sijaiseni, Heidi Kirkonpelto, astuu kuvioihin viimeistään syyskuun alussa ja sitä ennen kesän toiminnassa näätte enemmän Timoa ja Kipaa 😊

Kesän toiminnassa on vielä paljon kaikkea hauskaa tiedossa. Kesäkuun lopulla käydään vielä Särkänniemessä sekä kesäkerhossa tehdään kaikenlaista kivaa! Heinäkuussa on vielä yksi leiri pidettävänä Jämsänkoskella jihuu! 😊 Seurailehan Jamesta @jameskoskisenvp >>>>> Instagramissa, Snapchatissa ja Facebookissa, niin pysyt ajantasalla meneillään olevista ja tulevista jutuista!

IIDA

Ihanaa kesää kaikille ja nähdään taas! 😊

Terkuin,

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä

Vapaaehtoisten virkistystä ja TET – nuoren fiiliksiä viikosta

img_20161117_095108

Jameksen toiminnassa on taas viikko mennyt hurjaa vauhtia ja kaikkea on ollut. Tällä viikolla muistimme vapaaehtoisiamme ja pidimme heille kiitos illan Hirvikartanolla. Samalla tuli moikattua Matti-Eskoa. Muutama vanha leiriläinen varmaan tämän hirviotuksen muistaakin ;D

Tämän viikon tiimellyksessä mukana on kulkenut Jutta työssäoppijamme lisäksi TET – nuori Saku. Sakun fiiliksiä voitkin lukea tästä:             

Hei olen Saku, harrastan motocrossia ja mopojen kasailua. Olen ysiluokalla ja tetissä  James Koskisella.

Odotin James Koskisen hankkeesta vähemmän mitä olen nyt kokenut. On ollut tosi mukavaa James Koskisen Hankkeessa. Oli tosi mukavaa, kun mentiin Kaipolan kouluun pitämään liikuntakerhoa. Työajatkin on ollut tosi hyvät ettei kauhean aikaisin tarvitse nousta. Ihmisenä olen hauska ja osaan jutella toisten ihmisten kanssa enkä ujostele. Tykkään paljon mopolla ajamisesta ja varsinkin purkamisesta. Jos olisin eläin  olisin koira, koska koirat ei paljoa laiskottele vaan tekee kaikkea ja ottaa kaiken iloisella asenteella.

Tiistaina olin kuuntelemassa koululla kasvatusiltaa, se oli ihan mukava. Siellä sai kuulla tosi paljon asiaa, jotka olivat tärkeitä. Keskiviikkona menimme Hirvikartanolle syömään minulla oli hyvät odotukset siihen liittyen. Nyt olen käynyt Hirvikartanolla syömässä ja silittänyt hirviä. Meni aika myöhään se, mutta ei se minua ainakaan haitannut. Torstaina olin Köpiksellä tekemässä discopalloa, johon kuumaliimasimme cd palasia. Nyt on perjantai ja odotan viikonloppua ja mopoani.

Saku 

Kiitokset Sakulle tästä viikosta! Toivottavasti oli mukavaa! Jameksen touhut sen kun jatkuvat. Sunnuntaina vietetään Lasten oikeuksien päivää ja James on taas mukana Jämsänkosken hiihtomaan toimintailtapäivässä, mikä pidetään sunnuntaina 20.11.2016. Tuu sinne moikkaa meitä klo 15 – 17 🙂

Muita tulossa olevia juttuja:

25.11.2016 DISCO, Ilveslinnassa klo 18 >>> sisäänpääsy 2€
(Discoa ovat suunnitelleet Jameksen tyttöjen ryhmä Jämsänkoskelta.)

3.12.2016 Koko perheen uiskentelu ilta Jämsänkosken uimahallissa klo 18 – 21, vapaapääsy!! 🙂

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä – hanke

Pelilauta – esite

img_20161104_163630

#yhteistäaikaa Osa on varmasti tehnyt havaintoja somen kautta tästä salamyhkäisestä pelilaudasta. Ihmettelemistä on ollut, että mistä oikein on ollut kyse? Tämä pieni ja värikäs projekti sai alkunsa kesän alussa ideariihestä Jameksen toimistolla. Tuumailtiin työporukalla yhteistuumin jotain uudenlaista esitettä tavallisten sijaan. Ideoita lenteli laidasta laitaan, mutta pienen pohdinnan jälkeen lyötiin kättä päälle pelilaudasta! Ei oo ainakaan aiemmin tullut missään vastaan semmosta esitettä! 😀

Idea esiteltiin Jämsän Seudun Pelastakaa Lapset ry:n hallituksen kokouksessa ja tämän jälkeen lähdettiin ideaa työstämään ja viemään eteenpäin. Idea hahmoteltiin paperille ja yhteistyökumppaneita haalittiin mukaan Pelilauta – esitteen lopputuotoksen levittämistä ajatellen. Esitteen ideana on tuoda esille paikallisia vapaa-ajanviettomuotoja ympäri Jämsän seutua. Itse esitteessä avataan asiaa näin: ”Jämsän Seudun Pelastakaa Lapset ry:n James Koskisen vapaapäivä – hanke (2014-2016) on koonnut yhteen kivoja vapaa-ajanviettotapoja. Jämsän seudulla on toteutettu monenlaisia projekteja, retkiä ja leirejä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Hankkeen toiminnan kautta on tuettu 10 – 14 -vuotiaiden lasten, nuorten sekä heidän läheistensä arkea. Tekemisen kautta ollaan huomattu monia mahdollisuuksia vapaa-ajanviettoon ympäri Jämsän seutua.”

img_20161108_120647
Esitteen yhteistyötahot on merkattu hästägeillä, koska halusimme tehdä esitteestä ajattoman, joten nettisivut on jätetty tarkoituksella pois. James Koskisen vapaapäivä – hankkeen logot ja rahoittajan logot näkyvät, koska esite on yksi hankkeen tuotoksista.

Pelilauta esite itsessään jo kannustaa tekemään ja viettämään yhteistä aikaa perheen, sisarusten tai kavereiden kanssa. Pelilaudan matkanvarrella voit bongailla erilaisia vapaa-ajanviettotapoja, joita voit käydä testailemassa Jämsässä. Suurin osa pelilaudalla olevista toiminnoista on ilmaisia tai edullisia. Pelilaudan varrella on myös hauskoja tehtäviä/haasteita, joten hauskanpito on taattu! 😀

Pelilautaa hahmoteltiin suurille värikkäille kartongeille. Askellukset, tehtävät ja piirrokset on askarreltu ja tehty itse. Hankkeen työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden lisäksi mukana tehtävien ideoinnissa ja askartelussa on ollut kesätyöntekijämme Kipa, kerhoista lapsia ja nuoria, sekä työharjoittelijamme Tino ja Jutta. Valmiista hahmotelmista otettiin kuvat ja Iida muokkasi Word-ohjelmalla kuvat oikeaan kokoon, sekä muutamat tehtävät lisättiin vielä koneella ennen viimeistelyä. Viimeistelyjen jälkeen esite lähetettiin painoon Pasicopylle. Pelimerkit tehtiin muttereista, jotka maalattiin neljällä eri värillä ja Taipaleen tavaratalo lahjoitti meille kasan noppia KIITOS!! 🙂

img_20161108_120615

img_20161031_154816

Esitteen tekoon meni paljon aikaa ja koevedoksia tehtiin muutamia ennen kuin se lähti lopullisesti painoon. MUTTA vihdoin se on täällä! Ja ollaan kyllä todella innoissaan ja iloisissa fiiliksissä! Pelilautaa on jaettu jo Jameksen toiminnassa sekä sitä tulee jakoon myös esitteessä mainituille yhteistyökumppaneille 🙂 JEE!

Esitteen teosta lyhyttä minuuttivideota voit käydä tsekkaa Jameksen instagramista TÄÄLTÄ

Esitteitä on jaettavissa rajattu määrä. Tuu rohkeesti moikkaa ja nykäsee hihasta niin ehdit saada omasi! 🙌🙌🙌🎲🎲🎲 #yhteistyö #jameskoskisenvp #emmajaelias #raytukee #pelastakaalapset @jamsa4h #4hsuomi @jamsanuorisopalvelut #tietotasku @nuortentietotasku #jamsankaupunki #akuliina #hirvikartano #himos #ilveslinna #taipaleentavaratalo

img_20161108_120832

Jameksella on mielenkiintoisia tulevia tapahtumia, joten ole kuulolla ja seuraa ilmoittelua, ja tässäpä muutama tärppi :

* 15.11 Kasvatusilta Vitikkalan koululla klo 17.30. Puhujana lastenpsykiatri, Väestöliiton asiantuntijalääkäri, sekä Vanhemmuuskeskuksen johtaja RAISA CACCIATORE

* 25.11 Perjantaina DISCO Ilveslinnassa 3-6 luokkalaisille klo 18 – 20.30

* 3.12 koko perheen UISKENTELUILTA Jämsänkosken uimahallilla klo 18 – 21.00

Tähän ennakkoilmoittautuminen tekstiviestillä p. 040 3558001

Muksaa viikkoo kaikille!

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä – hanke

Vapaaehtoisena pääset vaikuttamaan!

Actionia vapaa-aikaan voit tänä päivänä saada helposti ja halvalla vapaaehtoistoiminnan kautta! Sisältöö elämään tulee vaikka millä mitalla kun vaan ite lähtee rohkeesti mukaan. Vapaaehtoismuotoja on monia sekä vapaaehtoisena voit toimia joko pidempään tai vain kertaluontoisesti silloin tällöin.

jamesyhmessuilla
James Koskisen vapaapäivä – hankkeen toiminta on yksi esimerkki siitä, jossa vapaaehtoisena pääset vaikuttamaan toiminnan sisältöön eikä toimintaan osallistumiseen vaadita pidempiaikaista sitoutumista. Hankkeessa vapaaehtoiset voivat valita omien voimavarojen kautta, kuinka kauan on toiminnassa mukana ja miten haluaa toimintaan sitoutua.
Vapaaehtoisena tapaat ja tutustut uusiin ihmisiin ja pääset mukaan vaikuttamaan toiminnan sisältöön. Vapaaehtoistyöhön voit panostaa juuri sen verran kuin itse haluat. Omia tietoja ja taitoja voit toiminnassa helposti soveltaa aina jollain tapaa. Mukana voit olla täysin omana itsenäsi!

jameskerho14 004
James Koskisen vapaapäivä – hankkeen vapaaehtoisena voit samalla liittyä myös Jämsän Seudun Pelastakaa Lapset ry:n jäseneksi, jolloin voit päästä osallistumaan ja vaikuttamaan myös paikallisyhdistyksen toimintaan 😉 Liittymällä yhdistyksen jäseneksi voit toimia lasten ja perheiden hyväksi Jämsässä. Yhdistyksen jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa, nuorisojäseniltä (alle 29 v.) 8 euroa.

WP_20140524_01320140711134807
Toimintavinkit 10 – 14 – vuotiaille sekä vanhemmille:
* 22.9.2014 Maanantain James – kerho poikkeuksellisesti klo 17.30 – 19.30, James toimistolla keskuskatu 1, 42100 JÄMSÄ, Huovutetaan kännykkäsuojia Tiina Mäen ohjaamana (Mäen Huopaa & Lankaa), Vanhemmatkin tervetulleita!
* 4. – 5.10.2014 James vanhempi – lapsi leiri, Kuhmoinen, Pakarniemi (yhteiskyyditys James – toimistolta, vanhempi&lapsi yht, 30,00€)
* 11. – 12.10.2014 James vanhempi – lapsi leiri, Kuhmoinen, Pakarniemi (yhteiskyyditys James – toimistolta, vanhempi&lapsi yht, 30,00€)
* 16.10.2014 Syysretki Himokselle, Emppis ry:n kanssa, yhteiskyyditys James – toimistolta (klo 10 – 16)
* 16.11.2014 Amazing Race – kisa, JÄMSÄ (myöhemmin tarkempaa tietoa) 🙂
Hymyy tähän syksyyn jokaiselle!

Iida K