Jameksen olohuone

Jameksen olohuone on 10-14 -vuotiaille suunnattu, päihteetön matalan kynnyksen tila. Se sijaitsee aivan Jämsän keskustassa, osoitteessa Mottilantie 11, 42100 Jämsä. Samassa tilassa toimii James Koskisen vapaapäivän toimisto.

somet

Olohuone on maksuton ja avoinna maanantaisin ja torstaisin kello 13:00 – 18:00. Tila on avoinna toisinaan myös keskiviikkoisin tai lauantaisin, mutta niistä ilmoitamme aina erikseen sosiaalisen median palveluissamme. Löydät ne nimellä jameskoskisenvp.

WhatsApp Image 2020-02-19 at 12.56.26 (2)Tilassa on mahdollista tehdä läksyt, syödä eväitä, pelata erilaisia lauta- ja virtuaalipelejä, musisoida, kehittää luovuutta ja kohdata ikätovereita. 
Olohuoneessa saa myös tehdä ei mitään.

Omien eväiden lisäksi tilassa on pientä terveellistä evästä tarjolla, esimerkiksi hedelmiä. Tarjoamme halukkaille kahvia, teetä ja mehua mahdollisuuksien mukaan. 

Järjestämme tilassa erilaisia projekteja ja tapahtumia. Useimmat niistä ovat lähtöisin nuorten omista ideoista.

MONSTERIT LIIKKEELLÄ

 

img_20161029_103436
MHAHAHAHAHA!! 😀 

Monstereita on nähty liikkeellä Akuliinan aukiolla viime viikonloppuna La.( 29.10 )

Mistä ihmeestä on ollut kysymys ??

Jameksen Kaipolan koulun kerho on toiminut jo pitkän aikaa, ja olemmekin tulleet siihen tulokseen, että tämän porukan kanssa voi tehdä maan ja taivaan väliltä melkein millaisen projektin vaan.

Lähdimme toteuttamaan musiikkiprojektia Halloween ja Monster hengessä 🙂 Koska kerho kokoontuu kerran viikossa, ei treenikertoja tullut liikaa, vaikka aikaa oli useampi viikko. Biisit valikoituivat lasten toiveista. Mm. Sanni, Elastinen ja Hank Solo olivat suosittuja biisilistalla. Askartelimme rytmisoittimia, ja helistimiä joka lähtöön, ja kaksien Bongorumpujen, tamburiinin, kitaran ja pianon avulla loihdimme omat versiomme näistä lauluista.

Kahdeksan loistavaa nuorta taiteilijan alkua, sekä me Jameksen ohjaajat ( 3 ) olimme mukana, kun Lauantai aamu koitti, ja lähdimme jännittävälle keikalle. Maskeeraukset alkoivat aikaisin aamulla, ja viimeistelyt tehtiin vielä Jameksen toimistolla.

img_20161029_093352
Iida ja Jutta

Ilmassa oli pientä jännitystä, mutta kun ryhmä on noin hyvä ja varma siinä mitä tekee, ei jäänyt yhtään epäselväksi, ettemmekö tulevaisuudessakin tämän porukan kanssa voisi mennä keikalle. Monsterit esiintyivät mallikkaasti ja varmasti, ja yleisö oli tyytyväinen näkemäänsä ja kuulemaansa 🙂

Hienoa Monsters of Universe !!

img_20161031_154829
Yhdessä tekemällä saat paljon enemmän aikaan kuin yksin 🙂 

Jameksella on mielenkiintoisia tulevia tapahtumia, joten ole kuulolla ja seuraa ilmoittelua, ja tässäpä muutama tärppi :

* 15.11 Kasvatusilta Vitikkalan koululla klo 17.30. Puhujana lastenpsykiatri, Väestöliiton asiantuntijalääkäri, sekä Vanhemmuuskeskuksen johtaja RAISA CACCIATORE

* 25.11 Perjantaina DISCO Ilveslinnassa 3-6 luokkalaisille klo 18 – 20.30

* 3.12 koko perheen UISKENTELUILTA Jämsänkosken uimahallilla klo 18 – 21.00

Tähän ennakkoilmoittautuminen tekstiviestillä p. 040 3558001

 

Muksaa viikkoo, toivotteleepi Jameksen väki! 🙂 

Tervehdys kaikille

jamesblogi1

Työharjoitteluani on kulunut nyt 3 viikkoa ja aika on mennyt todella nopeasti ja saman verran on vielä jäljellä. Olemme kerinneet tehdä kaikenlaista toimintaa ja olen päässyt hyvin hommiin mukaan. Ensimmäisellä viikolla tutustuin Jameksen tiloihin sekä papereihin joita toimistolta löytyi, kävimme vetämässä Kaipolassa liikuntaryhmää, jossa lapset olivat todella aktiivisia ja mukavia. Lapset ottivat minut hyvin vastaan. Ensimmmäisellä viikolla kävimme myös Timon kanssa ohjaamassa lapsille frisbeegolffia Jämsässä ja se innosti porukkaa hyvin ja lapset tykkäsivät lajista. Keli oli aluksi tuulinen, mutta muuttui nopeasti lähes täydelliseksi. Loppuviikosta tein toimistolla koulutehtäviä sekä Iidan antamia tehtäviä liittyen markkinointiin ja budjettiin.

Toisella viikolla kävimme taas maanantaina pitämässä kaipolassa kerhoa, jossa lapset harjoittelivat Akuliinan musiikkiprojektia, jonka jälkeen pelasimme loppuajan polttopalloa. Lapset olivat innoissaan projektista ja lauloivat ja soittivat reippaasti. Tiistaina opettajani kävi väliarvioinnilla ja kaikki sujui hyvin, kun käytiin läpi mitä olen saanut aikaiseksi. Torstaina Timon kanssa menimme maa-uimalalle pelaamaan katu-korista, johon osallistujia ei ollut niin paljon kuin odotettiin, mutta silti oli kivaa, sekä keli oli mitä mainioin. Ja loppuviikko meni toimistolla koulutehtävien parissa, joita sain hyvin tehtyä.

Kolmannella viikolla maanantai ja tiistai olivat minulla koulupäiviä. Keskiviikkona menimme Timon kanssa pitämään köpikselle kerhoa, jossa lapsia oli mukavasti, kerhossa leikittiin ja pelailtiin erilaisia pelejä. Kerhon jälkeen lähdettiin paunun kouluun pitämään lasten vanhemmille some-iltaa, johon osallistui valitettevasti vain muutamia, tästä huolimatta käytiin asiat heidän kanssaan läpi, ja he pääsivät paremmin jyvälle sosiaalisen median vaaroista. Torstaina oli vuorossa parkouria lapsille paunun koulun pihassa, tunti sujui mukavasti ja lapset tykkäsivät ja oppivat lajista paljon uutta. Vaikka laji on hiukan vaarallinen, niin onneksi ketään ei sattunut.

Olen tykännyt olla Jameksella työharjoittelussa, koska olen oppinut ja kokenut paljon uusia asioita. Ja toiminta vaikuttaa mielestäni hyvin mielenkiintoiselta ja myös monipuoliselta (kokeillaan paljon uusia lajeja jne.) Loppu työharjoitteluni aikana tarkoitus olisi osallistua PeLan paikallisyhdistyksen hallituksen kokoukseen, suunnitella kerhoihin toimintaa, perehtyä lisää hallinnollisiin asioihin ja tehdä tietysti koulutehtävät loppuun.

Syksyisin terveisin Tino Järvinen

Vinkki, syyslomalla tulossa tämmönen toimintapäivä:

syyslomapaivan-tapahtuma-19-10-2016

Muksaa koulun alkua kaikille!

Koulut starttailee ja toiminnot myös lapsi- ja nuorisotyön kentällä alkavat aktivoitumaan hiljalleen eri toimijoilla. James on palaveerannut muutamankin toimijan kanssa ja tiedossa on kaikkee kivaa!! Tulossa: Retki Seikkailupuistoon Laajavuoreen, kerho ja ryhmätoiminta starttaa, Toimintapäiviä syyslomalle ymym.

Ihmetystä voi tulla (on tullutkin) Jameksen työntekijän Iidan sukunimen vaihdoksen johdosta, sillä Kukkonen vaihtui Porkaksi (Iida Porkka), mutta avioliiton sivuvaikutuksia havaittavissa siis vain nimenmuutoksen myötä 😀 Jameksen toiminnassa pysyy edelleen samat naamat, joten ei hätää!

Toivottavasti jokainen sai viettää ihanan kesän ihanine muistoineen! Tässäpä katsausta Jameksen kesästä:

kesä2016

kesä22016

Lisää kuvia voi selailla Jameksen instasta @jameskoskisenvp #jameskoskisenvp #yhteistäaikaa

Muksaa koulun alkua kaikille ja nautitaan vielä kesäisistä keleistä!

Projektivastaava, Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä – hanke

Mukavaa viikkoo kaikille ja hymyy tähän päivään!

InstagramCapture_79144b70-5120-4a06-9c10-2d56256373a2_jpg
Vapaaehtoiset Jameksen infopisteellä 🙂

Jameksen kuulumisia täällä jälleen kirjoitellaan. Toimistollamme on tämän viikon ajan hetken hiljaisempaa henkilöstön osalta. Iida ja Timo tietysti toimistolla edelleen. Harjoittelijat vain puuttuvat 😉 Ei kuitenkaan kauaa olla keskenään työntohinoissa, vaan pian saamme joukkoomme kesätyöntekijämme Iljan ja Kirsin! Iljaa tulette näkemään kerhotoiminnassa sekä Kirsiä nähdään enemmän koko toiminnassa kerhoissa, leireillä sekä tapahtumissa. Odotamme innolla kesätyöntekijöitämme kesän touhuihin mukaan! Kesästä tulee jälleen kerran aivan mahtava!! 🙂

InstagramCapture_a44250c1-f87c-43cb-9714-793f85d2ed4a_jpg
Jameksen infopiste Hyvän Tuulen Kauppapäivillä

Toukokuun touhuissa bändikämpällä/harrastetilalla lukkoilantiellä on ollut mukavasti käyttöä. Aloitteleva tyttöbändi on päässyt hyvin harjoittelujen makuun sekä eräs poikabändikin. Bänditiloissa treenaa myös aikuisten bändi, joka tukee samalla toimintaa vuokraamalla treeniaikaa itselleen kuukausittain. Kesän leireillä heinäkuun 13-14-vuotiaiden leirillä on vielä vapaita paikkoja! Ilmoittaudu Timolle ja varmista paikkasi kesän rennoimmalla leirillä! 🙂 Kerhotoiminta jatkuu Jämsänkoskella sekä kesän ajan pidämme kerhotoimintaa myös Jämsässä, Tsekkaa aikataulut TÄSTÄ.

WP_20150522_006
James Aliaksen aikoja Hyvän Tuulen Kauppapäiviltä

Viime viikolla James oli mukana myös Hyvän Tuulen Kauppapäivillä, jossa Jameksen infopiste sijaitsi Jämsän äijän aukiolla. Mukana oli myös meidän uusia vapaaehtoisiamme, kivaa saada porukkaan lisää uusia ja mahtavia tyyppejä! 🙂 Sateisesta ja arveluttavasta kelistä huolimatta auringosta saimme päivillä myös nauttia. Messuilla Jameksen pisteellä kävi peräti 124 henkilöä!

Vapaaehtoisia tullaan näkemään edelleen kerho- ja leiritoiminnassa sekä retkillä ja tapahtumissa 🙂

James toivottaa kaikille oikein ihanaa kesälomaa ja kaikille valmistuville sekä peruskoulun päättäville OIKEIN PALJON ONNEA!

Mukavaa viikkoo kaikille ja hymyy tähän päivään!

Iida, James Koskisen vapaapäivä – hanke

Harjoittelijan tervehdys!

Moikka kaikille! Oon Kirsi, Nuvan opiskelija Jämsästä. Alotin koulun tänä syksynä, joten melko utelias ja tuore tapaus alalla.. Jameksen tiimiin päädyin kun piti miettiä vaihtoehtoja Jämsän alueella, jotka toimii teiän nuorten kanssa. Laitoin hakemuksen tuleen jo paljon ennen top-jakson alkua, ja onneks tärppäs! =)

tunnekortti
Fiiliskuvia

tuubi
Bingon palkintona siisti ja värikäs James tuubihuivi!

Mun eka viikko meni vauhikkaasti. Aluks tietty vaan tutkailin Iidan ja Timon touhuja sivusta, mut jo aika pian olin suunapäänä suunnittelemassa tulevia juttuja.
Keskiviikkona olin Köpiksellä mukana pitämässä kerhoa, ja siellä me laulettiin SingStaria ja piirrettiin tyttöjen kans Little Pet Shop hahmoja. Oli oikein hauskaa.

kipaja timo
Kirsi ja Timo valmistelemassa Länkipohjan James – tuntia

Torstaina livistettiin pois Jämsästä ja suunnattiin kertoon meiän toiminnasta Kuorevedelle ja Länkipohjaan. Eka tietoiskun sai yläaste ikäset koululaiset, ja sit oli vuorossa 3-6 luokat. Varsinkin Bingo, jota porukalla vedettiin sai hyvää suosioo. Muutenkin porukka oli tosi hyvin kuulolla. Länkipohjassa samat menot 3-6 luokkalaisille. Terkkuja teille niihin kouluihin ja toivottavasti pian nähään teiänkin kanssa!

james
James – esitys

Ootan innolla tulevia viikkoja Jameksella, ja toivottavasti kerhoissa ja muissa tapahtumissa olis tosi paljon väkee paikalla. Tulkaa ihmeessä, niin tehään yhessä kaikkee hauskaa!
-Kipa-

 

Vapaaehtoisena pääset vaikuttamaan!

Actionia vapaa-aikaan voit tänä päivänä saada helposti ja halvalla vapaaehtoistoiminnan kautta! Sisältöö elämään tulee vaikka millä mitalla kun vaan ite lähtee rohkeesti mukaan. Vapaaehtoismuotoja on monia sekä vapaaehtoisena voit toimia joko pidempään tai vain kertaluontoisesti silloin tällöin.

jamesyhmessuilla
James Koskisen vapaapäivä – hankkeen toiminta on yksi esimerkki siitä, jossa vapaaehtoisena pääset vaikuttamaan toiminnan sisältöön eikä toimintaan osallistumiseen vaadita pidempiaikaista sitoutumista. Hankkeessa vapaaehtoiset voivat valita omien voimavarojen kautta, kuinka kauan on toiminnassa mukana ja miten haluaa toimintaan sitoutua.
Vapaaehtoisena tapaat ja tutustut uusiin ihmisiin ja pääset mukaan vaikuttamaan toiminnan sisältöön. Vapaaehtoistyöhön voit panostaa juuri sen verran kuin itse haluat. Omia tietoja ja taitoja voit toiminnassa helposti soveltaa aina jollain tapaa. Mukana voit olla täysin omana itsenäsi!

jameskerho14 004
James Koskisen vapaapäivä – hankkeen vapaaehtoisena voit samalla liittyä myös Jämsän Seudun Pelastakaa Lapset ry:n jäseneksi, jolloin voit päästä osallistumaan ja vaikuttamaan myös paikallisyhdistyksen toimintaan 😉 Liittymällä yhdistyksen jäseneksi voit toimia lasten ja perheiden hyväksi Jämsässä. Yhdistyksen jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa, nuorisojäseniltä (alle 29 v.) 8 euroa.

WP_20140524_01320140711134807
Toimintavinkit 10 – 14 – vuotiaille sekä vanhemmille:
* 22.9.2014 Maanantain James – kerho poikkeuksellisesti klo 17.30 – 19.30, James toimistolla keskuskatu 1, 42100 JÄMSÄ, Huovutetaan kännykkäsuojia Tiina Mäen ohjaamana (Mäen Huopaa & Lankaa), Vanhemmatkin tervetulleita!
* 4. – 5.10.2014 James vanhempi – lapsi leiri, Kuhmoinen, Pakarniemi (yhteiskyyditys James – toimistolta, vanhempi&lapsi yht, 30,00€)
* 11. – 12.10.2014 James vanhempi – lapsi leiri, Kuhmoinen, Pakarniemi (yhteiskyyditys James – toimistolta, vanhempi&lapsi yht, 30,00€)
* 16.10.2014 Syysretki Himokselle, Emppis ry:n kanssa, yhteiskyyditys James – toimistolta (klo 10 – 16)
* 16.11.2014 Amazing Race – kisa, JÄMSÄ (myöhemmin tarkempaa tietoa) 🙂
Hymyy tähän syksyyn jokaiselle!

Iida K