Iida lähtee mammalomalle

cof
Jameksen kesäkuun leirillä saimme nauttia auringosta ja ulkoilusta sopivasti 🙂 🙂 Paikkana toimi jälleen ihana Jämsänkosken Saariniemen maja, kiitos Jämsänkosken osasto 11 !!! 🙂

Ne ketkä ovat olleet toiminnassa aktiivisemmin mukana, niin tieto tulevasta on ollut jo pitkään tiedossa. Nyt kuitenkin viimeisiä päiviä viedään ennen pidempää taukoa, nimittäin mamma ”lomaa”. Tulevaa sijaistani olen perehdyttänyt jo toimintaan ja tiedän, että homma pyörii loistavasti myös jatkossa ja voin/maltan olla rauhassa mammalomallani 😃 Satun vain pitämään työstäni niin paljon, että on haikeaa päästää edes hetkeksi irti, mutta nyt se on vain väistämätöntä. Aika menee varmasti nopeasti tulevan pienokaisen kanssa ja pian huomaan olevani taas täällä tekemässä työtä, jota teen koko sydämestä. Ikävä kyllä iskee varmasti, mutta pian me taas nähdään! 😊

Screenshot_20170418-094447
Viimeinen kuva käsilläkävelystä, jossa 5 kk täynnä. Seuraavan kerran sitten ensi vuonna… 🙂
Screenshot_20170606-185646
Pitkään on ollut jo helpotettuja liikkeitä käytössä, jotta liikkuminen on varmasti turvallista tämän ison mahani kanssa 😀 😀

Talvi ja kevät sekä kesänalku ovat menneet hurjaa vauhtia, vaikka vauhtiani olen joutunutkin hidastamaan kirjaimellisesti. Vapaa-ajallani muutos on ollut suurempi, sillä treeneissä en ole käynyt kunnolla piiiiitkään aikaan ja levon tarve on ollut päivittäistä. Paha olokin nostaa välillä päätään…. Kaikki äidit tietää mistä puhun 😀  Mutta onneksi täyttä päivää olen silti jaksanut tehdä täällä lasten ja nuorten parissa 😊

dav
Vikalla leirillä joutui tyytymään vain varpaiden kasteluun 😀

Tämän raskauden osalta olen oppinut ja oivaltanut paljon. Tiedän myös sen, että vielä on paljon itselle uutta koettavaa ja opeteltavaa. Onhan äitiys loppuelämän tehtävä ja lapsen kasvaessa kaikenlaisia tilanteita tulee varmasti vastaan. Nämä kuukaudet eivät ole olleet helppoja, joiden myötä olen oppinut ymmärtämään ja ihailemaan syvemmin kaikkia äitejä. Tietysti tämä on vasta alkua ja PALJON on vielä edessä, innolla kuitenkin odotetaan jo tulevaa rakkaan aviomieheni kanssa.

cof
Nämä sandaalit tulevat olemaan kovassa käytössä loppukesän ajan 😀 😀

Työpuhelimet pysyvät samoina eli näistä numeroista saatte edelleenkin yhteyttä Jameksen työntekijöihin 0403558001 / 0405686001. Sijaiseni, Heidi Kirkonpelto, astuu kuvioihin viimeistään syyskuun alussa ja sitä ennen kesän toiminnassa näätte enemmän Timoa ja Kipaa 😊

Kesän toiminnassa on vielä paljon kaikkea hauskaa tiedossa. Kesäkuun lopulla käydään vielä Särkänniemessä sekä kesäkerhossa tehdään kaikenlaista kivaa! Heinäkuussa on vielä yksi leiri pidettävänä Jämsänkoskella jihuu! 😊 Seurailehan Jamesta @jameskoskisenvp >>>>> Instagramissa, Snapchatissa ja Facebookissa, niin pysyt ajantasalla meneillään olevista ja tulevista jutuista!

IIDA

Ihanaa kesää kaikille ja nähdään taas! 😊

Terkuin,

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä

Ajatuksia kiusaamisesta

Jameksen toiminnassa meidän tavoitteena on luoda turvallisia kontakteja ja kohtaamisia lasten ja nuorten omista lähtökohdista liikkeelle lähtien. Tämä matalan kynnyksen tavoite on varmasti kaikilla muillakin lasten ja nuorten kanssa toimivilla tai ainakin tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Kerhoissa, ryhmissä, leireillä ja muissa tapahtumissa ja retkillä on paljon erilaisia tilanteita ja kohtaamisia, joissa opitaan ihmissuhdetaitoja ja opitaan myös ymmärtämään se, että jokainen meistä on erilainen.

Ei ole olemassa toista täysin samanlaista henkilöä. Toinen tykkää tanssia ja maalata, toinen tykkää urheilla joka päivä ja toinen taas tykkää vain haaveilla asioista ja lukea kirjoja. Toiselle lukeminen voi aiheuttaa hankaluuksia, toiselle motoriset taidot kuten tasapaino tai oman tilan hahmottaminen tuottavat tuskaa tai toinen ei jaksa keskittyä, kun minuutin kerrallaan. Lista on loputon ja meistä on todella moneksi. Silti meidän on muistettava se, että toisia on kohdeltava hyvin ja tässäkin tapauksessa sitä saa mitä tilaa. Kun pistää hyvän kiertoon esimerkiksi kohtelemalla toisia hyvin, niin jossain vaiheessa se tulee varmasti monin verroin takaisin.

pela

Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja tuntea itsensä tasavertaiseksi muiden joukossa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti:

> jokaisella lapsella on oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen

> jokaisella lapsella on oikeus sanoa mielipiteensä ja saada näkemyksensä otetuksi huomioon

> kaikki lapset ovat tasa-arvoisia, ketään ei saa syrjiä

> lapsen etu on otettava huomioon tehtäessä niin yksittäistä lasta kuin lapsiryhmää koskevia suunnitelmia ja päätöksiä.

img_20161031_154816

Haastattelin kahta paikallista lasta kiusaamisesta, miten he ovat sen nähneet ja kokeneet sekä millä tavoin se on ilmennyt. Pojan 11 v. ja tytön 12 v. vastauksia kiusaamisesta:

  1. Mitä mielestäsi kiusaaminen on?Haukkumista ja toisen tyylin/harrastuksen moittimista tms. – Se on syrjimistä et sua ei vaikka oteta leikkeihin tai peleihin mukaan.
  2. Millä tavalla kiusaaminen ilmenee koulussa tai vapaa-ajalla?jossei jotain oteta mukaan leikkiin tai muuten syrjitään. – No koulussa Ei oteta leikkeihin ja Vapaa- ajalla sulle voidaan huudella kaikkee.
  3. Miten puuttuisit itse kiusaamiseen?Menisin kiusatun puolelle ja sanoisin opettajalle koska ketään ei saa kiusata. – Jos jotain kaveriani kiusataan ja olen lähistöllä, menen paikalle ja sanon kiusaajille et voisiko ne lopettaa.
  4. Miten toivoisit aikuisten puuttuvan kiusaamiseen/ keneltä on mielestäsi helpointa pyytää apua?Aikuisten pitäisi saada kiusaaminen heti loppumaan koska muuten se jatkuu ja jatkuu. – No, että aikuiset puhuisivat lapsillee, että lapset ei enää kiusaisi toisiaan. Kaverilta koska siihen voi luottaa.
  5. Mikä mielestäsi vähentäisi kiusaamista?Jokainen pitäisi itse huolta siitä, ettei kiusaa ketään. – Se, että kukaan ei välittäisi millainen joku on ulkonäöllään tai jos sill on sairauksia niistä ei välitettäis.
  6. Vapaa sanaKiusaaminen on väärin ja jokaisen pitäisi tajuta se, jos joskus vielä meinaat kiusata, mieti ensin itsesi tilanteeseen ja mieti tuntuisiko se sinusta kivalta. – Mä nään paljon kiusaamista joka päivä jopa joskus mua kiusataan ja joskus mä voin olla se kiusaaja enkä tajua sitä.IMG-20160621-WA0014

Digitaalinen ympäristö tuo tänä päivänä oman pelikenttänsä kiusaamiselle. Se on pullollaan erilaisia sosiaalisen median (SOME) sovelluksia, joissa voidaan luoda profiileja, ryhmiä ja yhteisöjä. Esimerkiksi Instagramissa tai Snapchatissa (ja monissa muissa sovelluksissa) voidaan helposti lähettää kommentteja tai jakaa kuvia, joiden avulla kiusataan tai syrjitään toista. Toki SOMEssa on paljon hyvää ja pääosin siellä osataankin käyttäytyä, mutta kiusaaminen on silti läsnä. Ilkeitä kommentteja tai ryhmistä pois jättämistä tapahtuu ja niistä on hyvä puhua nuoren kanssa. Oli sitten kiusaajasta tai kiusatusta kyse. Aikuisen on hyvä olla läsnä, jos ei siellä SOMEssa, niin ainakin kysymällä aktiivisesti lapselta tai nuorelta, että miten menee? Ja mitä sulle oikeesti kuuluu? Kun pystymme olemaan läsnä ihan oikeesti, niin parhaimmillaan pystymme ehkäisemään pahasti kärjistyviä kiusaamistilanteita.

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä

Enemmän yhteistä aikaa

img_20161031_154829

Hiphei! Ja pirteetä uuden vuoden aloitusta teille jokaiselle! Koululaiset ovat vielä lomailemassa, mutta Jameksen toimistolla ollaan oltu jo työntouhussa. Tämän viikon olemme siis toimistolla tavoitettavissa pääosin klo 8 – 16 ja loppiaisen myötä vietellään pidennettyä viikonloppua. Ensi viikolla toiminta pärähtää käyntiin oikein todenteolla ja ryhmätoiminta jatkuu samaan malliin kuin syksylläkin. 🙂

Uuden vuoden tienoilla monella on tapana tehdä lupauksia tulevaa vuotta varten, luvataan olla karkkilakossa seuraavat puoli vuotta, aloitetaan kuntokuuri, korotetaan numeroita koulussa yms. Hyviä tavoitteita ovat ja niistä kannattaa pitää kiinni, jos ovat aiemmin toimineet, mutta omien juttujen lisäksi James haluaa haastaa kaikkia perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä. Tavoite voi olla vaikka se, että edes yhden kerran enemmän tehtäisiin yhdessä jotain verrattuna viime vuoteen.

Yhdessä tekemisestä voi tulla helposti myös hauska ja liikunnallinen kun esim. mennään yhdessä laavulle evästämään ja nauttimaan luonnon rauhasta tai mentäisiin talvella yhdessä pulkkamäkeen tai etsittäisiin yhdessä geokätköjä/ Pokemoneja. Jos ei rahkeet tai aika riitä lähtemään kotoa kauemmas niin aina voi yhdessä pelata vaikka lautapelejä sen sijaan, että katsottaisiin televisiota/tablettia/tietokonetta/älypuhelinta yms. Tietysti digitaalinen ympäristö tuo paljon muitakin mahdollisuuksia, mutta välillä on niistäkin hyvä pitää taukoa ettei ruutuaika ylity aivan liikaa. 🙂

Yhdessä tekeminen yhdistää ja parantaa ihmissuhteita, koska silloin oppii tuntemaan toisen paremmin ja silloin ymmärtääkin toista huomattavasti paremmin. Yhteiset hetket ja kokemukset tuovat ihania muistoja, joita voi yleensä ilolla muistella. Omia ihmissuhteita tai perhettä ei tule koskaan pitää itsestäänselvyytenä, vaan niitä tulee vaalia ja niille on annettava aikaa ja omaa läsnäoloa. Välillä kiireinen arki vain tuppaa viemään voimavaroja, mutta pienetkin yhteiset hetket auttavat jo paljon. Lisätään porukalla yhteistä aikaa myös arjen keskelle, katsotaan mitä positiivisia vaikutuksia se saa aikaan! 🙂

Ihanaa ja valoisaa vuoden aloitusta jokaiselle perheelle! 🙂

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä

Jameksen toimintaa:

  • Vanhempien kahvittelu 26.1.2017 Jameksen toimistolla Klo 17:30
  • Pokemon Go – parkki Jameksen toimistolla perjantaisin klo 13 – 16 alkaen 13.1.2017 Parkissa voit ladata puhelinta ja tarjolla on myös pientä välipalaa
  • Ryhmät Kaipolassa ma klo 15 -16, Länkipohjassa ke klo 15:45 – 16:45 ja Jämsänkoskella to klo 14 – 16 jatkuvat vanhaan malliin! alkaen 9.1.2017
  • Kuoreveden musaryhmä ma Klo 14:30 – 16 alkaen 9.1.2017
  • Tervetuloa toimintaan mukaan!

 

Harjoittelijan kokemukset

instajoulukuu

Jameksessa on ollut vauhdikasta ja erilaisia päiviä paljon, mutta olen silti tykännyt olla täällä työharjoittelussa. Kokonaisvaltaisesti mieleen on jäänyt Jameksen pelilauta ja pelinappuloiden pussittaminen. Ihan rehellisesti voin kertoa, että on aika puuduttavaa pussittaa liki 400 pelinappulapussia. Toimistolla olen tehnyt erilaisia muita järjestelyitä ja askarteluja tapahtumiin liittyen.

Olen ollut kerhoissa mukana, joissa on ollut joka kerta todella kivaa.
Kaipolassa pelailtu sisäpelejä esimerkiksi maa, meri, taivas sekä poliisia ja rosvoa pimeässä, ovat olleet lasten suosikit. Kaipolalaisten kanssa oli myös Halloween musiikkitapahtuma Akulinassa, jossa nuoret vetivät esityksensä todella hyvin.
Askarreltiin myös lumihiutale ballerinoja discoon koristeiksi sekä pidettiin nyyttärit.
Jämsänkoskella touhuttiin enemmän discoprojektin parissa sekä discoprojektin aikana, minulla oli myös näyttö, josta sain kiitettävän.

Raisa Cacciatoren kasvatusillassa puhuttiin paljon, mutta asiaa. Vapaaehtoisten virkitysillassa käytiin syöttämässä ja silittämässä Matti-Eskoa Hirvikartanolla, syötiin hyvin ja saatiin joululahjat. Nurkkiksella pidettiin kasiluokkalaisille ryhmäytyksiä yhteistyössä Paunun koulun, Jämsän kaupungin nuorisopalveluiden sekä Jämsän seurakunnan kanssa.

Tein myös joulu-ikkunan Jameksen toimiston ikkunaan.
3.12 lauantaina oli perheille uinti-ilta ja edelleen harmittaa se, etten mennyt uimaan.
Eilen oli EHYT ry:n ehkäisevän päihdetyön osaaja-koulutus Auvilassa, jossa puhuttiin päihteiden vaaroista.

Olen tyytyväinen, että olin Jameksella harjoittelussa. Olen oppinut hanke-työelämää, saanut lisää tietoa Jameksesta ja ihan parasta on ollut tutustua nuoriin, viettää heidän kanssaan aikaa ja olla projekteissa ja tapahtumissa mukana. Toivottavasti vielä enemmänkin vapaaehtoispuolella, mikäli James saa jatkoa! 🙂

Terkuin
Jutta