Vapaaehtoistoiminta

 

IMG_20170428_080652_300
Vapaaehtoisten koulutusillasta 27.4.2017

 

Vapaaehtoisuus, mitä kaikkea siihen päällimmäisenä kuuluu? Vapaaehtoisuuden periaatteiden mukaan vapaaehtoisena voi toimia tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin omasta tahdosta, ilman pakkoa. Vapaaehtoisena voi toimia iästä ja asuinpaikasta riippumatta kykyjensä, aikataulunsa ja voimavarojensa mukaan.

Vapaaehtoistoiminnassa painotetaan tasa-arvoisuutta, vastavuoroisuutta, palkattomuutta, Ei-ammatillisuutta, suvaitsevaisuutta sekä puolueettomuutta. Vapaaehtoisena toimimiseen tarvitaan luotettavuutta ja sitoutumista toimintaan sekä luottamuksellisuutta ja vaitiolovelvollisuutta. Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan autettavan ehdoilla sekä tehdään usein yhteistyötä erilaisten ihmisten ja toimijoiden kanssa. Vapaaehtoistoimintaa tehdään yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen hyväksi ja siitä ei saa rahallista korvausta eli palkkaa. Vapaaehtoiselle itselleen toiminta antaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä, iloa sekä tekemistä omaan arkeen. Vapaaehtoiselle kuuluu oikeus tukeen ja ohjaukseen, jonka järjestämisestä järjestön työntekijät tai toiminnasta vastaavat pitävät huolen.

Mitä sitten Jameksen toiminnassa voit tehdä? Jämsän Seudun Pelastakaa Lapset ry:n James Koskisen vapaapäivä toiminnassa toteutetaan ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa tavoitteena on tukea 10-14-vuotiaiden lasten ja nuorten ja heidän läheistensä arkea. Tarkoituksena on edistää aitoja ja arkisia kontakteja ja kohtaamisia lasten ja nuorten omista lähtökohdista liikkeelle lähtien.

Vapaaehtoistoiminnassa rekrytointi jatkuvaa >>> haastattelu/taustojen tarkistus >>> koulutus/perehdytys samantien >>> vapaaehtoiseksi leiri- ja kerhotoimintaan tai tukihenkilöverkostoon

Vapaaehtoisemme ovat aikuisia ja nuoria, jotka toimivat vapaaehtoisina tukihenkilöverkostossa, erilaisissa tapahtumissa sekä kerho- ja leiriohjaajina Jämsän seudulla.  Voit toimia lasten ja nuorten ohjaajana, jossa olet heidän turvallinen esimerkkinsä ja teet yhteistyötä Jameksen työntekijöiden kanssa. Leiri- ja kerhotoimintaan voit osallistua vapaaehtoisena myös ohjelmanumeron puitteissa. Vaihtoehtoja on monia! Jameksessa vapaaehtoisena et toimi yksin, vaan sinun tukenasi ovat muut vapaaehtoiset sekä Jameksen työntekijät.

IMG_20170426_153813_578

Vapaaehtoisena voit lähteä mukaan Jameksen kevään ja kesän rientoihin:

10.5.2017 Unelmien liikuntapäivä, Paunun koululla liikunnallista toimintaa koko perheelle klo 10 – 17 (Pisteellä pelailua lasten ja nuorten kanssa)

19.5.2017 Hyvän Tuulen Kauppapäivät, Jämsän Forumissa, Jameksen pisteellä pelailua, skabailua ja hengailua klo 10 – 17 (Pisteellä pelailua lasten ja nuorten kanssa)

13. – 15.6.2017 Jameksen kesäkuun leiri (apuohjaaja, yövahti, muonittaja, ohjelmanumeron vetäjä)

11. – 13.7.2017 Jameksen heinäkuun leiri (apuohjaaja, yövahti, muonittaja, ohjelmanumeron vetäjä)

Ota rohkeesti yhteyttä ja ryhdy vapaaehtoiseksi! 0403558001 / 0405686001

Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä

Tervehdys kaikille

jamesblogi1

Työharjoitteluani on kulunut nyt 3 viikkoa ja aika on mennyt todella nopeasti ja saman verran on vielä jäljellä. Olemme kerinneet tehdä kaikenlaista toimintaa ja olen päässyt hyvin hommiin mukaan. Ensimmäisellä viikolla tutustuin Jameksen tiloihin sekä papereihin joita toimistolta löytyi, kävimme vetämässä Kaipolassa liikuntaryhmää, jossa lapset olivat todella aktiivisia ja mukavia. Lapset ottivat minut hyvin vastaan. Ensimmmäisellä viikolla kävimme myös Timon kanssa ohjaamassa lapsille frisbeegolffia Jämsässä ja se innosti porukkaa hyvin ja lapset tykkäsivät lajista. Keli oli aluksi tuulinen, mutta muuttui nopeasti lähes täydelliseksi. Loppuviikosta tein toimistolla koulutehtäviä sekä Iidan antamia tehtäviä liittyen markkinointiin ja budjettiin.

Toisella viikolla kävimme taas maanantaina pitämässä kaipolassa kerhoa, jossa lapset harjoittelivat Akuliinan musiikkiprojektia, jonka jälkeen pelasimme loppuajan polttopalloa. Lapset olivat innoissaan projektista ja lauloivat ja soittivat reippaasti. Tiistaina opettajani kävi väliarvioinnilla ja kaikki sujui hyvin, kun käytiin läpi mitä olen saanut aikaiseksi. Torstaina Timon kanssa menimme maa-uimalalle pelaamaan katu-korista, johon osallistujia ei ollut niin paljon kuin odotettiin, mutta silti oli kivaa, sekä keli oli mitä mainioin. Ja loppuviikko meni toimistolla koulutehtävien parissa, joita sain hyvin tehtyä.

Kolmannella viikolla maanantai ja tiistai olivat minulla koulupäiviä. Keskiviikkona menimme Timon kanssa pitämään köpikselle kerhoa, jossa lapsia oli mukavasti, kerhossa leikittiin ja pelailtiin erilaisia pelejä. Kerhon jälkeen lähdettiin paunun kouluun pitämään lasten vanhemmille some-iltaa, johon osallistui valitettevasti vain muutamia, tästä huolimatta käytiin asiat heidän kanssaan läpi, ja he pääsivät paremmin jyvälle sosiaalisen median vaaroista. Torstaina oli vuorossa parkouria lapsille paunun koulun pihassa, tunti sujui mukavasti ja lapset tykkäsivät ja oppivat lajista paljon uutta. Vaikka laji on hiukan vaarallinen, niin onneksi ketään ei sattunut.

Olen tykännyt olla Jameksella työharjoittelussa, koska olen oppinut ja kokenut paljon uusia asioita. Ja toiminta vaikuttaa mielestäni hyvin mielenkiintoiselta ja myös monipuoliselta (kokeillaan paljon uusia lajeja jne.) Loppu työharjoitteluni aikana tarkoitus olisi osallistua PeLan paikallisyhdistyksen hallituksen kokoukseen, suunnitella kerhoihin toimintaa, perehtyä lisää hallinnollisiin asioihin ja tehdä tietysti koulutehtävät loppuun.

Syksyisin terveisin Tino Järvinen

Vinkki, syyslomalla tulossa tämmönen toimintapäivä:

syyslomapaivan-tapahtuma-19-10-2016

Vauhdikkaita viikkoja

img_20160916_123125

Moikkamoi! Täällä Iida kirjoittelee kotitoimistolta. Viikot menee niin nopeasti ettei ehdi sanoa hankkeen nimeäkään 😀 Syksy on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja sehän on parasta! Jameksen touhua on voinut seurailla instassa myös minuuttivideoiden kautta. Lupaan, että näitä videoita tehdään myös jatkossa lisää. Tietysti kuvatkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta videossa välittyy enemmän tekemisen meininki. Ja sitä nimenomaan halutaan korostaa ja sitä kautta innostaa porukkaa tekemään enemmän asioita yhdessä myös vapaa-ajalla 🙂 Tsekkaa viimeisin syksyn musaprojektiin liittyvä video TÄSTÄ

#yhteistyö Olette varmaan huomanneet näiden vuosien saatossa, että paikallista yhteistyötä on tehty ja paljon. Yhteistyöllä päästään pitkälle ja pystytään tarjoamaan enemmän monipuolisempaa sisältöä. Kiitokset vaan kaikille yhteistyökumppaneille, koska porukalla on aina paljon hauskempaa! Yhteistyössä olemme suunnitelleen Digitaalinen Ympäristö  – iltaa vanhemmille, joka pidetään keskiviikkona 21.9 Klo 18 -> Paunun koululla. Tsekkaa tapahtuma>> TÄÄLTÄ. Tässä mukana myös Jämsän seurakunta ja Tietotasku. Yhteistyökuvioita ryhmätoiminnan puitteissa olemme tehneet Jämsän kaupungin nuorisopalveluiden ja Tietotaskun kans. Ryhmässä nuoret ovat voineet tutustua erilaisiin liikuntamuotoihin Jämsässä. Jämsän ryhmä aina torstaisin klo 15 – 16 #nähääsiel 

#vapaaehtoistoiminta Samankaltainen liikuntaryhmä starttasi Jameksen toimesta Länkipohjassa kahden innokkaan vapaaehtoisen kans! Ekalla kerralla suunniteltiin porukalla syksyn kertoja ja voin jo sanoa, että vauhtia ei tästä syksystä kyllä tule puuttumaan! 😀  #tsemppari  Toimintaan perehdytetään vapaaehtoisia yksilöllisesti ja pari yhteydenottoa onkin tullut jo. Vielä voi rohkeesti olla yhteydessä muhun jos haluat auttaa matalan kynnyksen toiminnassa, jossa lapset ja nuoret saavat tukea läksyjen teossa tai kokeisiin lukemisessa. #vaikutapaikallisesti Iidan numero >>>>0403558001

Viikot ovat olleet vauhdikkaita ja tahti jatkuu samana koko syksyn. Vielä muutaman viikon mukana kulkee harjoittelijamme Tino, jonka esittelytekstin voitte käydä lukasee TÄÄLTÄ

Muksaa viikonloppua kaikille!

Nähää taas ensi viikolla! 🙂

Iida, James Koskisen vapaapäivä – hanke

 

 

Esittely

blogin-kuva

Olen Tino Järvinen 16-vuotias, opiskelen toista vuotta nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi Jämsän ammattiopistossa. Tykkään monipuolisesta liikunnasta, kuten jalkapallosta, sählystä ja frisbeegolffista. Olen sosiaalinen ja tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja tulen toimeen kaikkien kanssa. Meillä alkoi 5.9.2016 työharjoittelu, hain James Koskisen vapaapäivään, jonne myös pääsin, kuulin tästä paikasta netin avulla, sekä myös koulukavereiden avulla, jotka olivat olleet samassa paikassa ja suosittelivat tätä. Olin iloinen, kun minut otettiin Jamekselle harjoitteluun, koska olin kuullut paljon hyvää tästä paikasta ja minua kiinnosti paikka paljon, koska en ole aikaisemmin tämmöisessä ollut. Tykkään olla nuorten kanssa tekemisissä, ja tämän paikan avulla sitä pääsee toteuttamaan alan ammattilaisten kanssa ja tutustumaan siihen miten he toimivat lasten ja nuorten kanssa, jonka kautta itse on helpompi oppia lisää. Olin aikaisemmin harjoittelussa vanhainkodilla, joten nyt pääsee seuraamaan/toteuttamaan harjoittelua nuoremman ikäpolven kanssa.

Syksyisin terkuin Tino

Syksyistä menoa

Blogiin3082016

Heipparallaa kaikille! Jameksen toimistolla on ollut hieman hiljaisempaa kun ollaan oltu moikkailee seiskoja. Nytkin loppu viikko menee särkisaaressa JEEE! Kerho ja ryhmätoimintamme starttailee nästa veckan eli ensviikolla. Eli Kaipola maanantaisin klo 15-16 ja Jämsänkoski keskiviikkoisin klo 14-16 huomio>>> toimintaa syksyntäydeltä tiedossa taas ja jotain prokkiksia lähetään todellaki toteuttaa porukalla! Viikkoa myöhemmin lisätään aikatauluihin myös Länkipohjan alue, missä pidetään parin innokkaan nuoren kans liikunnallista ryhmää 3 – 4 – luokkalaisille keskiviikkoisin klo 15:45 – 16:45. Ryhmässä tutustutaan eri liikuntalajeihin. Toiveita voi ryhmässä esittää milloin vaan!

#yhteistäaikaa AINIIN ja ens tiistaina päästään porukalla apinoimaan oikein urakalla. James järjestää retken yhteistyössä 4H Jämsän kans Laajavuoreen seikkailupuistoon (Jypinkylässä eli Jyväskylässä) Retkelle lähetään tiistaina 30 hengen porukalla. Lupaan lisätä ainakin instaan kuvia….PALJON ;D >>>> seuraa @jameskoskisenvp

Jameksen nettisivut eivät enää toimineet ja jouduimme tekemään niin, että siirsimme sisällön kokonaan tänne blogin puolelle. Eli huomaat ylläolevista välilehdistä lisää vaihtoehtoja, joissa on tietoa toiminnastamme. Tietoja päivitellään tasaisin väliajoin. Tämä käytäntö tuntuu jo nyt paljon helpommalta, joten muutos ei ollut ollenkaan haitaksi hehe :D:D

Jameksen toimintaa:

KE – PE 31.8 – 2.9.2016 Seiskoja moikkaa

Keskiviikko 31.8 Maauimalalla SUPpailua (yhteistyö Jämsän kaupungin nuorisopalvelut)

Maanantai Kaipolan kerho Klo 15 – 16 alkaa 5.9>>>>

Tiistai 6.9 Retki Seikkailupuistoon

Tiistai 6.9. Vanhempien kahvittelukerho starttaa Jameksen toimistolla Klo 18 >>>>

Keskiviikko Jämsänkosken kerho Klo 14 – 16 Köpiksellä alkaa 7.9 >>>>

Keskiviikko Länkipohjan liikuntaryhmä Klo 15:45 – 16:45 alkaa 14.9 >>>>

Keskiviikko Digitaalinen ympäristö – ilta vanhemmille 21.9 Paununkoululla Klo 18>>>>

………………………

Muksaa viikkoo kaikille! Nähää!

Iida 🙂

 

 

Muksaa koulun alkua kaikille!

Koulut starttailee ja toiminnot myös lapsi- ja nuorisotyön kentällä alkavat aktivoitumaan hiljalleen eri toimijoilla. James on palaveerannut muutamankin toimijan kanssa ja tiedossa on kaikkee kivaa!! Tulossa: Retki Seikkailupuistoon Laajavuoreen, kerho ja ryhmätoiminta starttaa, Toimintapäiviä syyslomalle ymym.

Ihmetystä voi tulla (on tullutkin) Jameksen työntekijän Iidan sukunimen vaihdoksen johdosta, sillä Kukkonen vaihtui Porkaksi (Iida Porkka), mutta avioliiton sivuvaikutuksia havaittavissa siis vain nimenmuutoksen myötä 😀 Jameksen toiminnassa pysyy edelleen samat naamat, joten ei hätää!

Toivottavasti jokainen sai viettää ihanan kesän ihanine muistoineen! Tässäpä katsausta Jameksen kesästä:

kesä2016

kesä22016

Lisää kuvia voi selailla Jameksen instasta @jameskoskisenvp #jameskoskisenvp #yhteistäaikaa

Muksaa koulun alkua kaikille ja nautitaan vielä kesäisistä keleistä!

Projektivastaava, Iida Porkka, James Koskisen vapaapäivä – hanke

Kesäkuulumisia!

James oli myös Joensuussa verkostoitumassa ja Lasten suojelun kesäpäivillä 13-15.6 Maanantaina 13. päivänä pohdimme Emma & Elias ohjelmalaisten kanssa vuoden 2017 seminaaria ( josko olemme vielä mukana ) ja palautteita edellisestä seminaarista, sekä saimme oppia hankesuunnitelmasta ja sen tekemisestä. Suunniteltiin myös, että tekisimme lasten kanssa lyhytelokuvan Jameksen toiminnasta, haastatteluineen jossa lapset saisivat olla sekä haastateltavina, että haastattelijoina 🙂 Jameksen toimintaviikolla 27. – 30.6.2016  kuvaamme myös kesätoimintavideota, joten kannattaa olla mukana 🙂

14-15.6 Lasten suojelun kesäpäivillä olimme teemalla ”Rajoilla ja Ytimessä ” Lapset ja nuoret olivat myös osallisina kesäpäivillä, kertoen omista ajatuksistaan, haaveistaan ja toiveistaan. Molempina päivinä kiusaaminen ja kiusaamiseen puuttuminen oli erityisesti esillä pienemmille ryhmille pidetyissä alaseminaareissa. Rajoilla ja ytimessä – teemalla puitiin rajat ylittävää yhteistyötä järjestöjen ym toimijoiden kesken, sekä hallituksen LAPE kärkihanketta eli lapsi – ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Taas ollaan siis opittu paljon uutta ja pysytään ajantasalla näiden uusien ohjelmien ja hankkeiden mukana.

Timo

…………………………………………………………………………………………………………………

Moi kaikille pitkästä aikaa! Kipa alotti taas Jameksella kesätöissä. Iida ja Timo voi siis nauttia lomasta vuorotellen, ja minä tuurailen täällä toisen työparina. Innolla ootan mitä kaikkee Jameksella kesän aikana keksitään. Ainakin on luvassa retki Särkänniemeen yhdessä 4H.n kanssa, ja se toteutetaan ensviikon tiistaina. Porukkaa lähdössä kivasti mukaan, mut jokunen paikka on jäljellä! Tulossa on myös toimintapäivät 27.6-30.6, vaihtelevaa tekemistä esim. Maakkulan ympäristössä. Torstai iltapäivisin pyörii kesäinen kerho Jämsässä. Leirejä on entiseen tapaan kaksin kappalein, ja toinen niistä jo onnistuneesti takana. Isompien leiri siintää siellä heinäkuun ekalla viikolla. Paljon kaikenlaista, kivaa olla taas mukana! 🙂

IMG-20160621-WA0014

WP_20160614_016

IMG-20160615-WA0071

Kesäkuun leiri 10-12 vuotiaille pidettiin Saariniemen majalla 14-16.6.2016. Mukana oli 13 leiriläistä joista 5 oli poikaa ja 8 tyttöä. Ohjaajina Iida, minä ja Miina, sekä keittiössä hääräili Jaana. Tiistaina saavuttiin leiripaikalle, jaettiin porukka mökkeihin, laitettiin kamat paikoilleen, ja tutustuttiin toisiimme erilaisten leikkien kautta. Alusta asti sai huomata että ryhmähenki oli tosi hyvä! Illemmalla oli vapaa-aikaa, saunomista, uimista ja grillailua kodassa.

 

 

 

WP_20160614_006
Kukahan viltin takaa paljastuu…
WP_20160614_007
…..nimi pitäisi muistaa…

 

 

IMG-20160621-WA0010InstagramCapture_93ed3a93-dcc2-4730-ad9b-a94c00c572dfIMG-20160615-WA0045IMG-20160615-WA0031IMG-20160615-WA0069

Keskiviikko oli touhuntäyteinen. Onneksi keli suosi meitä, niin järjestettiin pihalle suunnitellut tehtävärastit. Porukka kulki ryhmissä ohjaajan kanssa, ja suoritti erilaisia tehtäviä pihapiirissä. Oli köysirataa, pussihyppelyä, tarkkuusheittoa ja palapelin kokoamista. Kaikki osallistu hienosti! Iltapäivällä Miina ohjasi ”tuunaushetken”, jossa tehtiin porukalla tekstiilitusseilla essut Jaanalle ja Jukalle kiitokseksi kokkailuista. Ja Yövahti Hannulle tehtiin tyynyliina. Lisäksi kaikki sai koristella posliinitusseilla ikioman mukin muistoksi leiristä. Upeita luonnoksia syntyi. Myöhemmin vähän lisää puuhailua ulkona auringonpaisteessa, esim ”hae minulle jokin esine” leikki, sekä polttopalloa…tietysti vesi-ilmapalloilla! Valmiiks kastuneina suurin osa pulahti järveen vaatteet päällä, ohjaajat mukaanlukien. 🙂

WP_20160616_001

 

InstagramCapture_4de9a166-9854-4927-ba80-1c42176f4dbbIMG-20160615-WA0038InstagramCapture_e959e07f-d01f-457a-bfbc-b4d68b2e025cWP_20160615_005WP_20160615_004

WP_20160614_015IMG-20160621-WA0002

IMG-20160621-WA0016
Huh, että oli kivaa..

Illemmalla taas saunomista ja uimista, grillailua ja aarteen etsintää.

Torstai oli pilvinen ja satoi, mutta leiriläisiä se ei tuntunut haittaavan, rönttöä pelattiin entiseen malliin. Myös sisällä oli vähän ohjattua toimintaa ja palkintojen jakoa. Iltapäivällä alkoi kotiväkeä saapumaan, ja leiri päättyi kahvitteluun.

IMG-20160615-WA0036

IMG-20160615-WA0042Saatiin taas kiva kokemus ja uusia tuttuja.Erittäin onnistunu leiri, kiitos Paperiliiton Jämsänkosken osasto 11 ja kaikille jotka olitte mukana mahdollistamassa tämän leirin toteutumista sekä leiriläisille mahtavasta ja iloisesta asenteesta! Nähdään kesän muissa kuvioissa! 🙂

*Kipa*

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

#yhteistäaikaa

IMG_20160509_195605

Aurinkoista toukokuuta kaikille! Jameksen toiminnassa on taas pyyhälletty menemään milloin missäkin ja tässä kohtaa onkin taas hyvä raottaa ovea kulissien taakse 😀 Harjoittelijoitamme olette saattaneet nähdä ainakin kerhotoiminnan tiimoilta sekä osaltaan erinäisissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Heidän esittäytymisensä voit käydä lukasemassa täältä, jos se on jäänyt vielä huomaamatta. 🙂

Vanhemmille järjestettiin Mikä ihmeen SOME? – iltaa Paunun koululla tuossa huhtikuun lopulla. Ainakin pari vanhempaa sai itselleen joitain eväitä kotiin viemisiksi. Ei pitäisi heti mennä sormi suuhun kun puhutaan esim. tubettamisesta? ;D Uusimpia sovelluksiahan sai taas lukea netistä lisää, joten pää menee pyörälle välillä itse kullakin. Illan tavoitteena oli rohkaista vanhempia ottamaan selvää tämän päivän sovelluksista. Lapsen tai nuoren kanssa voi yhdessä ottaa selvää ja keskustella SOMEn käytöstä sekä siellä käyttäytymisestä. Tällä mennään jo pitkälle ja pysytään paremmin kärryillä. Tämän myötä lapsen on helpompi tulla myös kertomaan vanhemmalle, jos jokin askarruttaa sosiaalisen median sovellusten osalta. (esim nettikiusaaminen) Illan aikana kävimme läpi käytetyimmät sovellukset ja pureuduimme SOME:n aiheuttamiin ilmiöihin kuten tubettamiseen. Mikä ihmeen SOME? – ilta vanhemmille tapahtuma tullaan järjestämään syksyllä toivon mukaan paremmalla onnella ja osallistujamäärällä. Seurailkaa siis ilmoituksia sen tiimoilta sitten alkusyksystä! 🙂

IMG_20160507_172957

Koko Perheen Uiskenteluiltaa vietettiin äitienpäivä viikonloppuna lauantaina Jämsänkosken uimahallilla. Helmikuussa järjestetyn Lavis – tapahtuman tuotto lahjoitettiin Jämsän Seudun Pelastakaa Lapset Ry:lle lasten vesipeuhupäivää varten. Yhdistyksen kanssa hanke toteutti Koko Perheen Uiskenteluillan, joka oli avoin kaikille Jämsän Seudun 10 – 14 – vuotiaille vanhempineen ja sisaruksineen. Tämä oli hyvää jatkoa teemaamme #yhteistäaikaa. Teeman puitteissa on järjestetty tänä vuonna mm. perheiden lasketteluiltaa sekä discoluisteluita. Uiskenteluiltaan oli tullut vähäinen määrä ilmoittautumisia, mutta ilta päätettiin silti toteuttaa, josko iltaan sattuisi tulemaan perheitä viimehetkenä. Ja Kyllä! Iltaan tuli odotettua enemmän perheitä, mikä tosiaan oli tavoitteemme ja oli ihanaa nähdä lapsia ja nuoria sisaruksineen ja vanhempineen viettämässä #yhteistäaikaa keskenään! 🙂 Kiitokset vielä Jämsänkosken uimahallin henkilökunnalle! Ja ennen kaikkea suuri kiitos vapaaehtoisillemme ja harjoittelijallemme, ilman teitä tää ilta ei ois onnistunu näin hyvin! Jatkoa tämän kaltaisille perheiden yhteiselle toiminnalle on varmasti tulossa, pysykää siis kuulolla! 🙂

IMG-20160503-WA0003

Jameksen toimintaa:

  • Kerhot vielä pyörivät normaalisti aina 25.5.2016 asti
  • 14.5.2016 James mukana Voitolla Tien Päälle – tapahtumassa
  • 14. – 16.6.2016 Jameksen leiri 10 – 12 – vuotiaille TÄYNNÄ!
  • 5.-7.7.2016 Jameksen leiri 13 – 14 – vuotiaille VIELÄ VAPAITA PAIKKOJA
  • Kesäistä toimintaa Jämsässä Torstaisin Klo 13 – 15 lähtö aina Jameksen toimistolta Keskuskatu 1, alkaen 9.6.2016
  • Toimintaviikko 27.6. – 30.6.2016 Kesäistä toimintaa Jämsässä Klo 11 – 14 Aloitus aina Jameksen toimistolta keskuskatu 1
  • http://www.jameskoskisenvapaapaiva.fi

Mukavaa viikon jatkoa! 🙂

Iida, James Koskisen vapaapäivä – hanke

Ihanaa Pääsiäistä kaikille!

 

Huhhu, vauhdikas maaliskuu lähenee loppuaan. James saa hetken palautua normaaliin rytmiin. Kerhot ja ryhmät ovatkin tämän viikon osalta pyörineet vanhaan tuttuun tapaan. Nyt kuitenkin kerrottakoon hieman tapahtuneista 😀

InstagramCapture_ad97bb38-28ae-48ea-8c8d-9cb4da8358f2

Nuorten Ääni & Älämölö – leirillä ei ääneltä ja älämölöltä vältytty. Kemin leirille osallistui lapsia ja nuoria ympäri Suomea mm. Turusta, Oulusta, Jämsästä ja luonnollisesti Kemistä. Jännitystä oli ilmassa kun matkattiin Jameksen porukan kanssa kohti Kemiä. Leiriä taisi jännittää moni muukin. Pieni jännitys kuuluu tietysti asiaan 😉 Leiriläiset tutustuivat hiljalleen toisiinsa ja yhdessä tekemisen kautta nähtiin ja koettiin paljon hauskoja hetkiä ja uusia kokemuksia. Leirillä tehtiin paljon lumileikkejä, kuvattiin hauskoja tarinoita, maalattiin, käytiin Lumilinnassa, pelailtiin ja discoiltiin. Leirillä oli myös sairastoipilaita jotka eivät päässeet ihan kaikkeen osallistumaan. Sen verran tsemppausta oli, ettei Lumilinna jäänyt näkemättä. Onneksi leirikeskuksessa oli mahdollisuus järjestää toipilaille omat huoneet sairastelun ajalle. Kotimatkalla oli tunnelma hieman rauhallisempi ja raukeampi kuin menomatkalla. Puheensorinaa riitti leirin kommelluksista ja sattumuksista ja havaittavissa oli, että leiriltä saatiin paljon uusia ystäviä. Seuraavaa leiriäkin jo tiedusteltiin, mutta katsotaan mihin seuraavaksi matkataan! 😉 Lue leiristä lisää Nuorten Ääni & Älämölö –  leirin blogista TÄÄLTÄ

InstagramCapture_91ef2efe-9e0f-4524-b048-ad681816c48c

IMG-20160317-WA0017
Elastisen – Eteen ja ylös

Leirin jälkeen Jameksella olikin tiedossa Helsingin reissua. Osallistuimme Yhteen Ääneen Lapsen Asialla – seminaariin 17.3 sekä verkostotapaamiseen, jossa jälleen tapasimme muita Emma&Elias – avustusohjelman mukana olevien hankkeiden työntekijöitä. Matkasimme pääkaupunkiin jo keskiviikkona, koska tiedossa vielä ”kenraaliharjoitukset” esitystämme varten. James osallistui Nuoriso teemaryhmän kanssa yhteiseen ohjelmanumeroon, joka esitettiin seminaarissa. Lisää reissusta voit nähdä TÄÄLTÄ. Seminaarissa oli myös hankkeiden ja projektien Tuotos-tulos-vaikutus postereita. Posterit näät myös TÄÄLTÄ.

Jameksen toimintakalenteri on myös täyttynyt mukavasti:

8.4.2016 Klo 9:00 – 11:30 Ullan Aamukahvit, Hotelli Jämsä. Tilaisuudessa puhujana KT, Koulutuspäällikkö Katariina Soanjärvi (HUMAK) ”Ehkäisevä työ kuuluu kaikille – polttopisteessä lapset ja nuoret” Kaikki Jämsän Seudun toimijat ja päättäjät TERVETULLEITA!

12. – 13.4.2016 Bändiklinikka Klo 17 – 21, kaikille 10 – 20-vuotiaille!

(Bändikämpällä Lukkoilantie 4)

28.4.2016 Mikä Ihmeen SOME? – ilta vanhemmille, Paunun koulun ruokasali. Aiheena: Sosiaalinen Media ja vanhemmuus. 
7.5.2016 Klo 18 – 21 Koko perheen uiskenteluilta Jämsänkosken uimahallilla. Iltaan mukaan 10 – 14 – vuotiaita perheineen!

14 – 16.6.2016  Jameksen leiri 10 – 12 – vuotiaille Jämsänkosken Saariniemen majalla.

5. – 7.7.2016 Jameksen leiri 13 – 14 – vuotiaiden leiri 5. – 7.7.2016 Jämsänkosken Saariniemen majalla. 

Pääsiäisen jälkeen Jameksella ollaan työntouhussa taas tiistaina 29.3 🙂
Allekirjoittanut jää nyt talvilomalle, nähdään taas huhtikuussa! Ihanaa ja pirteetä Pääsiäistä kaikille!
Iida, James Koskisen vapaapäivä – hanke